|
Tanskalaiset sydäntautilääkärit hoitavat potilaitaan ubikinonilla
Kööpehaminan yliopistollisen sairaalaan lääkärit ovat ryhtyneet antamaan potilailleen ubikinonia (koentsyymi Q10) tavanomaisen sydänlääkityksen lisäksi. Tämä johtuu siitä, että kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet ubikinonin vahvistavan sydäntä monin tavoin.
Tanskan johtaviin sanomalehtiin kuuluva B.T. kertoi 5.12.2010 etusivulla ja keskiaukeamalla luonnonmukaisesta kapselista, joka voi pelastaa sydämiä. Kapseli sisälsi ubikinonia eli koentsyymi Q10:tä. Kliinistä tutkimusta johtaa maineikas tutkija, professori Svend Aage Mortensen. Hän on osoittanut, että ravintolisä ubikinoni lisää sydämen pumppaustehoa. Tällöin potilaat eivät hengästy niin helposti ja tuntevat olevansa pirteämpiä.
Tutkimusta jatketaan. Uusi tutkimus selvittää, mikä merkitys ubikinonin nauttimisella on potilaiden tulevaisuuteen. Ubikinonia on tutkittu jo pitkään Kööpenhaminan yliopistollisessa sairaalassa. Yhteensä kolmestatoista tutkimuksesta peräti kymmenessä ilmeni,
että suurin osa sydämen vajaatoiminnasta kärsineistä potilaista oli hyötynyt ubikinonista.
B.T. mainitsee useita muita ubikinonin hyötyjä. Sillä ei ole sivuvaikutuksia, se voi laskea kohonnutta verenpainetta, se voi hieman laskea veren sokeria, se voi olla hyödyksi diabeetikoiden verekiertoelimistölle, se voi estää kolesteroliläkkeiden haittoja sekä kohentaa miesten hedelmällisyyttä.
D-vitamiini imeytyy paremmin kasviöljypohjaisesta valmisteesta
D-vitamiinia on saatavilla erilaisina ravintolisinä. Markkinoilla on tabletteja, jauheita sekä etanoli- ja kasviöljypohjaisia valmisteita. Amerikkalaisten tutkijoiden mukaan D-vitamiini imeytyy elimistöön paremmin kasviöljypohjaisista ravintolisistä. Tästä syystä Pharma Nordin D-Pearls ja D-Pearls Strong ravintolisät ovat kasviöljypohjaisia.
Yhä useammat ihmiset nauttivat päivittäin ravintolisänä D-vitamiinia, sillä on suuri merkitys teveydellemme. On suositeltavaa käyttää öljypohjaista ravintolisää, siitä rasvaliukoinen D-vitamiini imeytyy paremmin elimistöön.
Amerikkalaisten tutkijoiden havainnot perustuvat neljään tutkimukseen, joissa käytettiin erilaisia D-vitamiinivalmisteita. Oljypohjaisista valmisteista D-vitamiini imeytyi elimistöön paremmin kuin jauhe- tai etanolipohjaisista. Tulokset on julkaistu sähköisessä muodossa Molecular Nutrition & Food Research -julkaisussa huhtikuussa 2010.
Pieniä D-vitamiinihelmiä
Pharma Nordin D-Pearls ja D-Pearls Strong sisältävät 20 ja 38 mikrogrammaa biologisesti aktiivista D3-vitamiinia kylmäpuristetussa oliiviöljyssä. Pienet, pehmeät ja neutraalin makuiset kapselit on helppo niellä.
Lähde: Molecular Nutrition & Food Research, April 2010.
D-vitamiini estää virtsatietulehdusta
Tutkijat ovat löytäneet D-vitamiinistä uuden vaikutuksen. He ovat osoittaneet, että virtsarakon solut ovat paljon vastustuskykyisempiä kolibakteeria vastaan, kun elimistön D-vitamiinitaso on hyvä.
Ravinnosta saadun tai auringonvalon vaikutuksesta ihossa muodostuneen D-vitamiinin täytyy aktivoitua, ennen kuin se voi vaikuttaa. Tämä tapahtuu munuaisissa tai maksassa. Vähitellen on kuitenkin huomattu, että aktivoitumista voi tapahtua muallakin.
Tukholman Karoliinisen Instituutin tutkijat ovat hiljattain osoittaneet, että aktiivinen D-vitamiini vaikuttaa virtsarakon solujen reseptoreihin. Kun aktivoitumaton D-vitamiini tartuu solujen reseptoreihin, solut aktivoivat sen, jolloin kudoksessa muodostuu enemmän antibakteerista katelisidiini nimistä ainetta. Myös veren valkosolut muodostavat katelisidiiniä.
Jos virtsarakkoon pääsee esim. kolibakteereita, joiden tiedetään aiheuttavan virtsatietulehduksia, niin rakossa, jossa on aktivoitunutta D-vitamiinia, muodostuu paljon enemmän bakterien kasvua estävää katelisidiiniä verrattuna rakkoon, jossa ei ole rittävästi D-vitamiinia.
Näin ollen matala D-vitamiinitaso lisää virtsatieinfektion todennäköisyyttä. Rittävä D-vitamiini taas estää virtsatietulehdusta.
Tutkimus oli pienehkö. Siihen osallistui 28 naista, joista 22 oli ohittanut vaihdevuodet.
Tutkimuksessa todettiin, että noin 50 mikrogramman päivittäinen D-vitamiinin saanti on riittävä. Vaikutus saataneen noin parin viikon kuluttua.
Lähde:
Hertting O, et al. Vitamin D induction of the human antimicrobial peptide cathelicidin in the urinary bladder. PLoS One. The 2010th 14, 5 (12): e15580.
|