Etsi

    Hakutulokset

    Sulje

    Tutkimus takaa tuotteiden tehon




    Vuonna 2019 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Suomi ensimmäisenä valtiona maailmassa aloitti seleenin lisäämisen lannoitteisiin. Keskustelu ja huoli suomalaisten vähäisestä seleenin saannista toimivat lähtökohtana ja inspiraationa Pharma Nordille, kun yhtiö alkoi 1980-luvun alkupuolella kehittää tieteelliseen tutkimukseen perustuvia ravintolisiään. Pharma Nord on edelleen yksi niistä harvoista yhtiöistä, joka investoi omilla tuotteillaan tehtävään tieteelliseen tutkimukseen. Tähän mennessä julkaistuja Pharma Nordin tuotteisiin liittyviä tutkimuksia on jo yli 300. Kaksi uusinta tutkimusta ovat KiSel-10 ja Q-Symbio, joissa molemmissa tutkittiin lääkkeiksi rekisteröityjen seleenin ja ubikinonin tehoa terveyden ylläpidossa.

    Ilmeisiä etuja tuotteiden käyttäjille

    Laadukkaista tuotteista hyötyy tietenkin tuotteen käyttäjä. Kun tuotteen vaikutuksia on tieteellisissä tutkimuksissa dokumentoitu, käyttäjä voi luottaa tuotteen täyttävän seuraavat tärkeät kriteerit:

    • aktiivisia ainesosia on tuotteessa oikeanlainen määrä
    • aktiiviset ainesosat ovat sellaisessa muodossa, että ne imeytyvät elimistöön
    • aktiiviset ainesosat toimivat elimistössä odotetusti
    • aktiiviset ainesosat ovat turvallisia käyttäjälleen

    Ravintolisillä ei ole etukäteisvalvontaa

    Kaikki Pharma Nordin tuotteet valmistetaan Tanskassa maan tiukkaa lainsäädäntöä noudattaen. Suomessa myynnissä olevilla Pharma Nordin lääkevalmisteilla on Fimean myöntämä myyntilupa. Ravintolisille ei tarvitse hakea myyntilupaa, mutta jokaisen valmisteen markkinoille tulosta on tehty Eviralle lain määräämä ilmoitus. Ravintolisiltä ei edellytetä lääkevalmisteiden tavoin etukäteisvalvontaa, vaan niiden turvallisuuden ja tehokkuuden takaaminen kuuluu valmistajan vastuisiin. Tämä on mahdollista vain, kun raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden laatua tarkkaillaan huolellisesti.

    Laaduntarkkailussa Pharma Nord hyötyy omasta tuotantolaitoksesta, omasta laboratoriosta ja omasta tutkimusosastosta. Niiden avulla varmistutaan siitä, että tuotteiden valmistukseen käytetyt raaka-aineet ovat toimivia eivätkä sisällä saasteita tai epäpuhtauksia. Näin pystytään myös takaamaan myös sen, että valmiit tabletit ja kapselit sisältävät tarkoitetun määrän vitamiineja ja mineraaleja, mikä on tuotteen tehon ja turvallisuuden kannalta aivan yhtä tärkeää kuin raaka-aineiden laadukkuus. Laadukkaiden valmistustapojen lisäksi monia Pharma Nordin tuotteita on käytetty tieteellisissä tutkimuksissa, mikä tarkoittaa, että myös tuotteiden teho on tutkimuksin todistettu.

    Samat tuotantotavat kuin lääkkeillä

    Pharma Nordin tehtaalla valmistetaan myös lääkkeitä. Kaikki ravintolisämme valmistetaan valvotusti samojen tiukkojen laatuvaatimusten mukaisesti kuin lääkevalmisteemme. Valvomme raaka-aineidemme ja valmiiden tuotteidemme laatua merkittävästi tarkemmin kuin mitä ravintolisien valmistajilta vaaditaan. Pharma Nordin tuotanto noudattaa täysin lääketehtaille asetettuja farmaseuttisia laatuvaatimuksia.

    Näiden lääkkeenvalmistukseen liittyvien tarkkojen säädösten vuoksi pystymme tarjoamaan kuluttajalle korkeimman tason turvallisuutta ja tehoa tuotteidemme muodossa. Kaikki analyysit ja valvontatoimet sekä huolellinen tutkimustyö ovat valmistajalle kalliita toimenpiteitä, mutta ne toisaalta takaavat kuluttajan saavan aina tuotteen, jonka korkeaan laatutasoon hän voi luottaa.

    Laatu ja luotettavuus ovat asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun asioi ravintolisäostoksilla. Kysy aina tuotteita, joiden imeytyvyys ja teho on tieteellisesti dokumentoitu.

    Lue lisää laadusta


    Pharma Nord - tuotanto & periaatteet

    Kehitämme, valmistamme ja markkinoimme korkealaatuisia tuotteita maailmanlaajuisesti,  painottaen vaikuttavuutta, turvallisuutta ja dokumentointia.

    Katso video saadaksesi lisätietoja tuotantoperiaatteistamme.

    Katso video tästä